Bilelektras personal

Tietoa Ab Bilelektra Oy:stä

Nils Sundqvist perusti Bilelektran Kolpissa 70-luvun alussa. Aluksi toimitiloiksi riitti Nilsin autotalli
kotona Kolpissa, mutta kun toiminta lisääntyi, tuli ajankohtaiseksi rakentaa uusi korjaamohalli.
1977 seisoi uusi ja ajanmukainen korjaamohalli valmiina Spituholmassa, lähellä Pietarsaarta,
Suomessa.

90-luvun puolivälissä otettiin ajoneuvosähköasentajaksi Nilsin vanhin poika Jonas. Seuraavien
vuosien aikana tulivat toimintaan mukaan myös muut pojat, aluksi Tobias, Pontus ja Lukas olivat
mukana vain työntekijöinä. 2001-2002 tehdyn sukupolvenvaihdoksen yhteydessä muutettiin yhtiö
osakeyhtiöksi ja silloin sille annettiin nykyinen nimi Ab Bilelektra Oy.
Tänä päivänä neljä veljestä omistaa yhtiön yhdessä.

Bilelektra on erikoistunut ajoneuvoelektroniikkaan, lämmittimiin ja akkuihin ja omaa alalta laajan
tietotaidon. Korjaamon erinomainen sijainti, Spituholmassa, vilkkaasti liikennöidyn Kolpintien
varrella on omiaan luomaan hyvät edellytykset palvella asiakkaita laajalta alalta nopeasti ja
tehokkaasti.

Tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu mm. rakentaa uusi korjaamohalli, joka soveltuu erityisesti
raskaille koneille, kuorma-autoille ja työkoneille. Uuden hallin perustustyöt on jo aloitettu.

Ab Bilelektra Oy:n perusarvot rakentuvat rehellisyydelle ja sille, että toiminnan keskipisteenä
on aina asiakas. Työlle on leimaa antavaa se, että asiakkaalle pyritään aina löytämään paras ja
edullisin ratkaisu. Tavoitteenamme on olla huippuosaajia ajoneuvoelektroniikkaa, lämmittimiä ja
akkuja koskevissa kysymyksissä.

"Rehellisyys ja se, että asiakas on toiminnan keskipiste..."